lauantai 6. lokakuuta 2012

Pohdintaa junamatkalta



Tyylisuuntia oikealla ja vasemmalla

Olin joskus koulussa. Siellä oli muuan kurssi, jossa tarkasteltiin suomalaista kulttuuria ja taidetta, ja se oli ilmeisesti pakollinen kaikille suomalaisille, alaikäisille toisen asteen opiskelijoille. Kurssi oli mielenkiintoinen, vaikka sen läpikotainen osaaminen ei ilmeisesti ollut aivan täysin vaadittavaa datanoideille. Kyseessä oli kuitenkin mukavan yleissivistävä kurssi, juuri sillee sopivan lukiomainen, ettei kukaan yleissivistystä pelkäävä, itseäänkunnioittava ammattikoululainen pitänyt siitä.

Kurssilla opimme monia, hienoja sivistyssanoja. Oli romantiikkaa, oli funktionaalisuutta, ja mikä tärkeintä: oli realismia. Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa mahdollisesti samalla kurssilla mukanaolleille lukijoille, että en oikeasti muista puoliakaan siitä mistä kurssilla puhuttiin; vedin nuo käsitteet hihasta. Joka tapauksessa, realismi jäi kurssilta päälimmäisenä mieleen, koska opettaja naurahti kun ilmoitin että minä en tykkää realismista - ainakaan maalaustaiteessa, josta silloin puhuttiin. Myöhemmin, kun saman kurssin vuoksi kävin ensimmäisen (muistaakseni), ainoan ja viimeisen kerran Ateneumissa, muistin olevani oikeassa. Söötit, värikkäät, romanttiset taulut-joiden-nimiä-ei-nyt-muistu-mieleen hivelivät sisäistä snobiani, kun taas harmaat, 1800-luvun suomalaisten arjesta kertovat taulut eivät olleet laisinkaan kivoja.

Nightwishin uusimmalla levyllä, Imaginaerumilla, löytyy kappale nimeltä Song of hyihit... Myself. Kappaleen viimeisiin säkeisiin kuuluu seuraava: "Careless realism costs souls". Kappaleesta löytyy paljon muitakin kivoja säkeitä, mutta tuo hivelee sielua syvältä joka kerta kun kappaleen kuulen. Lisäksi se pitää täysin paikkansa. Varomaton realismi on jotain, mitä jokaisen kannattaa varoa!

Varomattomia unelmia

Tässillä on mielenkiintoinen hokema. Se kertoo surullista tarinaansa ihmiskunnasta. Se kertoo kyynisyydestä, ja samalla haavoittuvuudesta. Se kuuluu näin: "Pessimisti ei koskaan pety". Kun ajatukset seuraavat tämän hokeman logiikkaa, ei junamatkalla odota näkevänsä Seepra-vaihtovetureita, ainoastaan linjamarsuja (Sr2) ja ehkä muutaman sudenkin (Sr1), kun niitä vielä on vielä olemassa reiluvajaa 110. Tällainen pessimisti ei odota kuulevansa Wildfire IIa Sonata Arctican keikalla, vaan on iloinen jos kuulee Only the Broken Heartsin, josta on ymmärtääkseni tullut tämän kiertueen aloituskappale. Hän ei hae töitä eikä koulua, kun ei kuitenkaan pääse mihinkään.

Myönnetään, realismi ja pessimismi eivät tarkoita täysin samaa asiaa, mutta silmissäni assosioituvat täysin samaksi.

Kaikilla on unelmia... tai ehkei kaikilla. Suurimmalla osalla? Minulla ainakin niitä löytyy muutama takataskusta. MERPGin unelmoin joskus valmistuvan, ja sen jälkeen unelmoin siitä, kuinka joku muukin kuin minä ja Tässi pitävät pelistä. Toinen blogissa paljonpuhuttu unelmankaltainen on lähteä britteinmaalle ylioppimaan. Tarkemmin sanoen skotlantiin, Dundeen Abertey - yliopistoon. Minulla on ohjelman tarkka nimikin jossain kotikoneella kirjoitettuna, mutta kotikone ei sattunut tänne Oulun pendoon mukaan :P Joka tapauksessa ohjelma liittyi pelien tekemiseen.

Yritänpä roolileikkiä: miten tätä unelmaa katsoisi hahmo, joka pelkää pettyvänsä? Skotlantiin pitäisi mennä? Nehän puhuu siellä englantia? Kieltä, jota minä luen ja kirjoitan joka päivä töissä, mutta jota ymmärrän korvillani korkeintaan keskinkertaisesti, olettaen aksentin olevan englantilaista tai amerikkalaista. Minähän katson Doctor Whot ja suomessa-julkaisua-odottavat Houset tekstit päällä. Tennantista ei ymmärrä mitään korvakuulolla, kun hän avaa suunsa skotlantilaisesti. Koulussa sitten opiskeltaisiin C:tä ja DirectXää, sekä konsoleiden SDKita? Apua! Siinähän pitäisi sitten oikeasti ymmärtää mitä tekee!

Yritänpä ajatella asiaa niinkuin itse ajattelen, ehkä vähän kliseisesti, mutta jos välttelisin kliseitä, ei MERPGiä olisi ja nämä blogit olisivat kuolleet jo 2010. Skotlannissa puhutaan englantia aksentilla, jonka ymmärtäminen saattaa olla haasteellista, mutta joka kuulostaa erittäin hyvältä. Lisäksi siellä pitäisi opiskella C:tä ja teollisten pelien vaatimia kirjastoja ja menettelytapoja. Loistavaa! Pääsenpä yrittämään Lomaproosan pelimuotoon sovittamista kolmannessa ulottuvuudessa!

Toivon todella että jokainen huomasi eron. Realistisesti ajateltuna juuri ja juuri ammattikoulun ja puoli lukiota lyhyellä matikalla käyneen nuoren on vähintäänkin hassua ajatella pelien tekemistä, koska (lukuunottamatta yhtä erittäin kivaa kurssia) tutkintoon kuuluu aika vähän mitään, minkä pohjalta tuonne kannattaisi lähteä. Toki koulutus bisnesohjelmien tekoon tarjoaa paremman pohjan kuin ei laisinkaan ohjelmointikokemusta, ja yhdestätoista englanninkurssista (Kaksoistutkinto <3) ei myöskään haittaa ole, mutta fysiikastakin kannattaisi ymmärtää jotain muuta kuin miltä näyttää voimanuoli, ja lyhyessä matikassa tutkitaan geometriasta juuri ja juuri ympyrät ja trigonometria. Hitot mistään vektoreista! Matriiseista puhumattakaan!

Nyt kun sain ilmaistua mikä minua kaksoistutkinnossa häiritsee, voinen rakentaa aasinsillan illan aiheeseen!

Onko tässä MITÄÄN järkeä?

En nyt muista kuinka paljon olen blogissa hehkuttanut noin kuukausi sitten alkanutta iltalukiotani. En myöskään konsolitason Emacsista jaksa lähteä lunttaamaan. Vaikka olisinkin hehkuttanut, tässä hieman kertausta: minulla on maanantaista torstaihin joka ilta, töiden jälkeen, oppitunteja töölössä. Päättyneellä jaksolla kursseina oli Pitkä Matikka ykkönen ja Saksa ykkönen. Alkavalla jaksolla kursseina on matikat kaksi ja kolme, sekä saksa kakkonen, jonka ottaminen on kyllä alkanut epäilyttää minua. En todellakaan osaa sanoa jatkanko saksaa kakkoskurssin jälkeen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Keskimääräinen päiväni siis koostuu heräämisestä, tunnin-puolentoista työmatkasta, 8 tunnin koodinhakkauksesta, vähintään puolentoista tunnin opiskelusta ja tunnin-puolentoista kotimatkasta. Päivä pituus sellainen lähemmäs 10 tuntia. Kotona kun tekee kaiken, mitä kotona on tehtävä, jää tutimointiin äkkiä alle 8 tuntia aikaa. Ei kovin paljon juu, ja viikon loppua kohden alkaa kyllä päässä hiukan pyöriä.

Tässi naurahti kun ajattelin jossain tilanteessa ääneen, että hitto ku nykyään ei ole aikaa tehdä mitään ylimääräistä. Ilmeisesti suurin osa ihmisistä ajattelisi samaa pelkästä 8 tunnin työpäivästä ja paljon lyhyemmistä matkoista. Tämä aloitti tämän pienen pohdintaketjun, jota olen tässä jo muutaman tunnin ajan yrittänyt muotoilla. Vietänkö kaupungilla työskentelemässä ja opiskelemassa puolikkaita päiviä vain huvin vuoksi? Onko tässä touhussa mitään järkeä?

Tässä kuukauden sisään olen juossut, Doctor Whota lainatakseni, enemmän kuin koskaan ennen. Kun ajatustyöni tulos on valmis, pitäisi liukuhihnan seuraavan ongelman tulos olla selvillä. Kun työpäivä päättyy, pitäisi olla jo lukiossa. Kun lukio päättyy, pitäisi olla jo kotona nukkumassa. Onko tämän ketjun päässä muuta kuin loppuunpalanut nörtti?

On! Kuten olin sanomassa, saksa saattaa tippua opinnoistani jossain vaiheessa yksinkertaisesti siksi että en pysty irroittamaan sille niin paljon aikaa pitäisi. Se ärsyttää. Saksa on kiva kieli, opettaja on mahtava, eikä minulla ole aikaa katsoakaan kirjaa päin tuntien ulkopuolella. Ykköskurssi meni aika kivasti tehden läksyjä peruskoulupohjalta lennossa niitä tarkastaessa, mutta kun päästään aiheisiin joita ei peruskoulussa käsitelty, mistään ei tule mitään ellen saa aikaa opiskella.

Miksi kuitenkin olen hylkäämässä saksaa, enkä matikkaa? Helppoa, saksaa opiskelen koska se on kiintoisaa, kun taas matikkaa opiskelen koska se on kiintoisaa, Abertey tulee vaatimaan jonkinlaista yo-arvosanaa pitkästä matikasta, ja matikkaa voin soveltaa jokapäiväisessä työnteossani paljon enemmän kuin saksaa. Saksa on - valitettavasti - helppo priorisoida alemmaksi.

Tarina, jota olen tässä tekstissä yrittänyt kertoa, kierrellen sitä välillä läheltä, välillä erittäin kaukaa, on kuitenkin nyt tuleva. Eilen kuljin töistä rautatieasemalle syyssateessa ja -tuulessa, pää ja niska tulessa, pohtien kuinka illalla menee taas myöhäiseksi, kun edessä oli vielä Tässilläsaunomista ja pakkaamista tämän päivän Oulun-matkaa varten. Aamulla sitten olisi seiskalta herätys, joten yöunet eivät olisi pidempiä kuin viikolla nähdyt. Pohdin kysymystä, jota olen tässä tekstissä jo ehtinyt hokea monia kertoja: Mitä järkeä tässä on? Silloin tajusin sen. Realistisesti, tässä ei ole mitään järkeä! Käytännöllisesti, onko sillä mitään väliä!? Tämä on tajuttoman hauskaa!

Hitto ku minulla on vielä harjoiteltavaa tekstien koherenttiudessa. Tämäkin teksti lähti loppua kohden rönsyilemään viiteentoista suuntaan hallitsemattomasti, mikä toisaalta tekee hyvää kirjoittajan ajatukselle ja pohdinnalle, mutta on haastavaa lukijalle. Ehkä minä joskus opin suunnitelemaan näitä. Nyt, loppuilta koostuu junien harrastamisesta, hotellin ja ruoan etsinnästä, konsertista ja hyvistä öistä :P