maanantai 23. elokuuta 2010

Raportti Kemin Sisäsataman konsertejsta

Jos joku ei tosiaan ole sitä kuullut, on Kemin Sisäsatamassa Satama Open Air 2010 täten ohitse. Lavalla oli paljon hörhöjä, ihmisohjus, duracellpupu ja pari hyvääkin esiintyjää. Minä, suurista suurin ja pyhistä pyhin Feuer (joka ei tosiaan ottanut oppia ’Savolaisilta Ylijumalolennoilta’) aion nyt kertoa teille näistä ylimaailmallisista kinkereistä.

Ilta alkoi junamatkalla, siinä seitsemisen aikaan aamulla Helsingin aikaa. Junamatkalla ei tapahtunut mitään (6,5 h ilman tapahtumia, lavli) ja lopulta löysimme (aivan! Me! Minä ja Fairandcruelin luonnonvoimainen admin!) itsemme Kemin rautatieasemalta. Otin rautatieasemalla kuvan sinisestä vaunusta, mutta enpä näytä sitä teille, koska IC:n vaunussa ei ole wlania enkä muista sitä myöhemmin nettiin laittaa.

Löysimme hotellin. Se oli aivan kävelymatkan päässä asemalta. Kuten koko muu kaupunki. Hotellivalinta, Cumulus, oli kirjaimellisesti aivan loistava! Siitä lisää myöhemmin.

Hotellihuoneessa purkauduimme laukuista, kävin suihkussa, kirosin tänne vessa-arkkitehtuurin hienouksista, ja lähdimme etsimään syötävää ruokaa. Emme saaneet savuhörhöpastaa koska joku pälli ei ollut ajatellut avata hotellin ravintolaa ennen konserttia. Kysyimme respasta ravintolaa ja löysimme sellaisen. Ämmilä oli muistaakseni tuon ravintolan nimi, ja sen luona tapahtui pienimuotoinen selkkaus. Ei siitäkään sitten enempää :P

Joka tapauksessa, ruokalistaan kuului leikettä ja perunoita sillä ja tällä tavalla paistettuna. Ruoka oli niin sanotusti loistavaa (niin, 5.45 syönyt aamupalan ja jo neljältä etsin seuraavaa kunnon ruokaa…)! Suosittelen oikein verisesti jos itsenne tuosta kaupungista löydätte.

Y-hetki lähestyi. Kävelytimme itsemme täysin vatsoin Kemin satamaan. Olin kuullut että kaupunki oli pieni, mutta silti yllätti että ravintola-asema-hotelli-satama – akselilla pärjäsi kävellen. Portilla ei tullut selkkausta diabeetikkolapsen omenoista, mikä oli aiheuttanut suurta harmistusta Tampereella Sonata Arctican keikalla, ja saimmekin printtilippumme vaihdettua pian kivoihin (sinisiin!) rannekkeisiin.

Portin vieressä oli krääsäteltta. Minulla oli mukana 120€, ja ostin satasella krääsää! Krääsäteltta siis palveli hyvin tarkoitustaan. Näin luettelomaisesti ilmaistuna, ostoslistani koostui seuraavista: pitkähihainen Last Amazing Grays – t-paita, Gravity of Light – t-paita, Sonata Arctica - fleecepaita, Days of Grays ja Last Amazing Grays – liput. Kun krääsää nyt alettiin luetella, niin olin ostanut jo aiemmin lauantaina hotellin respasta pehmoporon.

Kello tuli viisitoista yli kuusi, ja Marco Hietala ja J-P Leppäluoto juoksivat lavalle. Heitä ennen oli toki tullut bändi, mutta kuka niistä välittää? :) Toisen biisin aikaan lavalle saapuivat myös Kemin oma pupu Kakko ja herra Jarkko Ahola! Kuten yksityiskohdista huomaatte, Northern Kings valtasi lavan! Aluksi ne vetivät muutaman biisin kakkoslevyltä, sitten tuli monta helmeä ykköslevyltä (Don’t stop believing, Hello, Perhananmoinen Moukari (aka Sledgehammer), I just died in your arms, Brothers in Arms, We Don’t Need Another Hero). Shown loppuvaiheessa Marco alkoi miettiä ääneen että he vievät nyt seuraavalta bändiltä, Tarotilta, aikaa. Onneksi Tarot kuitenkin koostui Marcon mukaan joistain hörhöistä, joten oli kai oikeutettua viedä heiltä aikaa. Taisi Marco todeta myös jotain ei_niin_sievää Tarotin basistista.

Lopulta pohojosen kuninkaat poistuivat lavalta. Siinä oli pieni ruokajuomakusitauko (… melkeen tunti …). Sitten Tarot aloitti oman shownsa jollain helevetin hyvällä biisillä. Marco heitti ’hyvää läppää’ mikkiin ja vettä satoi kuin saavista kaataen. Kesken Tidesin lavan vasemmalle puolelle ilmestyi majesteettinen sateenkaari. Sade oli jo rauhoittumassa (oli aikakin, olin niin sanotusti ’ihan litimärkä’) ja sitten nämä ääliöt tanssivat sadetanssin (eli vetivät biisin Calling Down the Rain). Sitä vettä tulikin sitten melkein Sonatan showhun asti.

Osasta Marcon välispiikeistä paistoi läpi että äijä on tehnyt tätä hommaa ennenkin. Yksi tapaus oli sellainen, että hän alkoi puhua yleisestä vainoharhaisuudesta, jolloin kuka tahansa taustatyötä tehnyt olisi osannut odottaa coveria eräästä maailman yliarvostetuimmasta kappaleesta, Black Sabbathin Paranoidista. Spiikin kulkiessa eteenpäin, myös uusimman levyn Caught in the Deadlights alkoi kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta seuraavaksi biisiksi. Lopulta, ei hajuakaan että millaisella aasinsillalla, mutta kuitenkin toimivalla ja loogisella sellaisella, alkoi soida Hell Knows.

Marco jakoi elämänohjeita lavalla. Hän kertoi että foliohatun saa festaritilanteessa helpoiten ostamalla makkaraperunat ja hyödyntämällä kääreen. Sitten kävi ilmi, että kannattaa myös tarkistaa makkaroiden alkuperä. Ne saattavat olla Marsista ja tiedä mitä ufojen vakoilutekniikkaa ne sisältävät. Osasi hän myös ennustaa että seuraavana aamuna Kemin kaduilla lentelee korppeja. Oikeaanhan hän osui.

Marco teki myös pienen gallupin. ”Kuka yleisöstä tykkää spänkkäämisestä?” kuului kysymys. Heti tietysti käsiä nousi, ja kehuja kuului. ”Hyvä että löytyy aitoja perverssejä vielä! Ootte varmaan kuunnelleet Tarotin ekan levynki väärinpäin!” (toim. huom. ei ole pakko kuunnella koko levyä, kääntäkää vain Pharao ympäri ja nauttikaa täysin korvin)

Ja siitä musiikistakin voisi muutaman viisaan sanan lausua. Northern Kingsin musiikki kuulosti pitkästä aikaa loistavalta, levyt on kuunneltu puhki ja nyt olin ensimmäistä kertaa heidän keikallaan. Tarotista taas on sanottava että rehellinen suomalainen savolainen Heavy Rock kuulostaa livenä… hemmetin hyvältä. Jo siihenastisen shown perusteella pystyin olemaan ylpeä suomen musiikkiteollisuudesta.

Vielä Tarotin shown loppupuolellakin taivaalta satoi sitä ässällä alkavaa, spiimää tai sammakoita, ihmisohjus Tommi Salmelaa ja sitä nimetöntä basistia referoiden. Viimeinen biisi oli helmi! Traitor nimittäin. Biisi kulki mukavasti, kunnes kitarasoolon jälkeen Janne teki fysiikankokeen syntikoillaan: painovoima on yhä yhtä tehokasta kuin Newtonin aikaan. Harmi vain että kaikkien kielisoitinten, mikrofonien ja rumpujen äänet oli vedetty Jannen syntikoiden läpi, eli biisi vähän niin kuin hiljeni. Jotain spiikkiä Marco yritti vielä vetää yleisölle, mutta ei siitä kukaan mitään kuullut kun mikit oli kuolleet ja yleisö taputti ja kehui Jannelle.

Systeemit saatiin pystyyn ja Traitor vedettiin loppuun. Janne vietti loppubiisin häiriten Tommia ja se oli sitten siinä. Outro oli… savolaistyylinen ja taas tuli ruokajuomakusitauko. Vett… anteeksi siis spiimää oli tullut siinä vaiheessa niin paljon että tuntui kuin seisoskelisi satama-altaan reunan toisella puolella. Sonatan kamoja roudattiin lavalle ja siinä pisteessä alkoi tulla jo pieni vittuunnuksen poikanen kun paleli, oli pimeää, ympärillä oli järjettömästi ihmisiä, suurin osa heistä lämmitteli tupakan voimin, väsytti, satoi, satoi ja Sonata vain viivytteli. Lopulta Everything Fades to Gray pärähti soimaan, sade loppui, ja Kemin yö kunnioitti kylän poikia.

Flag in the Ground kulki ohitse niin mitäänsanomattomasti kuin aina. Sen jälkeen Kakko spiikkasi kuin ammattilaisduracellpupu: erotin spiikistä sanat ”mustaa, lammas, villasukat” ja sitten Black Sheep alkoikin jo. Biisinä se ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta se kuuluu Sonatan repertuaariin kuin nenä paitaan. Juliet, yksi tuoreimman levyn kovimmista biiseistä, alkoi ja yleisöstä katosi viimeinenkin väsy ja vittuunnus. Yksi asia tosin jäi kaivelemaan minua, Julietin aikana syntikasta ei erottanut juuri mitään, ja ko. biisi kuitenkin kulkee aika pitkälti synan ja orkesterin voimin.

Kakko heilui puolen konsertin ajan kuin väkkärä ympäri lavaa, ja pyöritti mikkiständiä päänsä yllä kuin aito propellipää. Tallulahissa yleisölle annettiin oikein lupa laulaa mukana, ja myöhemmin kuultu Full Moon oli samanlainen. Tämä kaksikko on samanlainen kuin Black Sheep, biiseinä eivät mitenkään ihmeellisiä, mutta ilman Full Moonia SA-konsertti ei ole mitään ja ilman Tallulahia juuri ja juuri pärjää. Dead Skin kuultiin myös, ja Klingenberg jätettiin jossain välissä lavalle soittamaan sooloa. Duetoksihan se meni kun Eliaskin tuli lavalle. Siinä ne sitten mittailivat kummalla on pidempi (…soittimen kaula…). Tämä sota päättyi Henkan kommenttiin: ”Tulkaa pojat takasi niin soitetaan jotain järkevää”.

Ikivihreistä legendoista kuultiin The Cage (”Henkka perkele!”, ei häkkiin perkele) ja Don’t Say a Word. Kotiyleisön edessä Tony varasti herra Portimon rumpukapulat ja alkoi soittaa yleisöllä yhtä lempibiisiään, Queenin We will rock you:ta. Koska olimme kaikki toistemme kavereita, menimme piiriin ja lauloimme kumbaijan… Ei kun pysyimme sekasotkuisessa häröpallossa ja huusimme Kemin pimeään yöhön känninnälkäämme (”We need some vodka!”).

Sitten se perhana loppui.

Palasimme pitkää reittiä hotellillemme, emmekä nähneet ns. naamakkaita tyyppejä kotimatkalla. Tutimaan onnistuimme siirtymään, kunhan oli ensin käyty maailman menoa lävitse. Tarkistimme että olimme ostaneet kaiken tarpeellisen tarpeettoman krääsän. Mietimme että mihinkä hittoon mä tonki tungen (viitaten niihin krääsäteltalta ostettuihin lippuihin). Pohdimme että tämän reissun jälkeen emme ole mitään metalliuskon noviiseja enää. Kuka muu kuin harras uskovainen matkustaa ensin n. 700km pohjoiseen, tuhoaa kroppansa seisoskellen kovalla asfaltilla sateessa ja kylmässä kuusi tuntia, nukkuu seuraavana yönä vain 7 tuntia, ja matkustaa junassa uudet n. 700km etelään.

Joka ikisessä tapauksessa, nukahdimme lopulta. Minä nukuin kuin tukki, ja tuo_toinen selvästi kuuli sen. Sori vaan :P

Aamu oli… outo! Siirryimme aamiaiselle, söimme siellä hetken. Sitten, aivan yllättäen, ravintolaan astuu tyyppi joka näyttää Tarotin Zachary Hietalalta. Sitten näemme tyypin, joka näytti aivan Tommi Salmelalta. Ja sitten se kolmas tyyppi todisti olettamuksemme vääriksi, parrasta ei voinut erehtyä. Olimme sitten valinneet saman hotellin puolen Tarotin kanssa! Pitäisikö alkaa lottoamaan vai mikä on? :D

Koska ilta oli nuori, päätimme leikkiä turistia. Jätin läpimärän flanellipaitani hotellille kuivumaan ja pukeuduin upouuteen Sonata Arctica – fleeceeni. Kiersimme käytännössä koko Kemin. Kävimme Möllärin Möljällä keräämässä kiviä. Siellä kävi ilmi että puhelimeni oli ristitty nimellä ”Ruusu ajassa” ja ton_toisen puhelin oli nimeltään Mutanttipastori.

Mansikkanokan puisto, siinä vasta kaunis pala luontoa keskellä moderneinta Lappia. Jos haluatte nähdä sen vielä parin vuoden sisään, suosittelen allekirjoittamaan adressin täällä.

Täältä jatkoimme kohti eilistä lavaa. Voimme rehellisesti sanoa käyneemme ”bäkkärillä”. Sieltä jatkoimme leikkipuistoon, jossa keinuimme kuin onnellisessa lapsuudessa taasen. En vain ymmärtänyt että mitä hittoa ne tyypit niissä ohikulkevissa autoissa tuijottivat. Ehkä pitäisi soveltaa sitä Marcon makkaraperunaniksiä.

Näimme kirkon. Sen pihalle oli haudattu monta tyyppiä, jotka olivat kuolleet vuonna 1944. Jokin muistohautasysteemi oli varmaan kyseessä, kunnioitin hautaa lakinnostolla.

Tämä kirkko, josta puhuin, oli vaaleanpunainen. Siitä otettiin kuva, ja kamera sai maalattua sen oranssiksi. Kummallinen kamera.

Lopulta palasimme hotellille. Otimme kaiken mukaan ja lähdimme viimeistä kertaa sieltä tänä päivänä. Lähdimme asemalle, näkemättä yhtään paikallista kuuluisuutta, ja astuimme junaan. Juna vei meidät Ouluun. Koska Kemissä oli kaikki kaupat kiinni, ostin Oulusta Ärrältä Jättiksen ja Bonaqua-kevättä.

Koska olimme pimeitä, astuimme Oulun Helsingin junaan. Kapusimme tänne kakkosvaunun kakkoskerrokseen, ja täällä olemme nähtävästi edelleen. Suunnitelmiini kuuluu julkaista tämä teksti dreamerandthewine.blogspot.comissa, ja saatte lukea kaikista jännistä seikkailuistamme suomen Lapissa.

lauantai 21. elokuuta 2010

Paikanpäällä

Tämä on kirjoitettu hotellin yhteydellä pikkupäppiksellä (näppis+päpä = päppis). Ja siis, olen Kemissä. Kohta menemme syömään savuhörhöpastaa, mutta sitä ennen haluaisin jakaa muutaman sanan vessoista (kuin kummitätini Ranskassa oltuaan :)).

Ensinnäkin, lukot! Ihmiset lukitsevat vessat asioinnin ajaksi jopa kotonaan yksin ollessaan, miksi siis kaksisänkyisen huoneen vessassa ei ole lukkoa!?

Sitten, mikä pakko niistä suihkukopeista vessoissa on tehdä niin pikkuruisia!? Löin pääni useamman kerran suihkussa käydessäni! (Toki voisi miettiä kuka käskee pyöriä suihkussa kuin väkkärä... (mikä on väkkärä? :D))

Peilit ovat myös oma lukunsa. Joku peilikaappi on asia erikseen, mutta mikä idea on peileissä jotka ovat niin isoja että niistä pystyy tutkimaan omaa kusellakäyntitekniikkaansa!?

Lisäpäivitystä tullee kun keikka on ohi :P Siihen asti näkemiin!

perjantai 20. elokuuta 2010

Ja koulu alkoi

Ah, koulussa taasen. Saa nähdä jos tänä vuonna oppisi jotain oikeaakin, viimevuoden Basicohjelmointi ja MS Acces - kurssit olivat ainoat noteeraamisen arvoiset kurssit.

Päiväni siis alkoi 6:30. Aamuun kuului aamupala, AoE3, inFamous, ja koulu. Iltapäivällä on synttäribileet ja huomenna juna lähtee 7:30 helsingistä kohti Kemiä. Yritän muistaa tehdä jotain keikkaraporttia paikan päältä.